Jade 0-6kk

Tuore eno

Studiolla 4vk-iässä, kuvannut Ulla Hellstén

Enon 4-v. synttäreillä Jade 3kk.

Eno ja Jade 4kk.

Kesätunnelmissa isomummin luona 4kk iässä. Kuvannut Ulla Hellstén.

Ristiäistunnelmia

Ristiäisiä vietettiin suvun kesken 16.03.2013 ja tyttö sai nimekseen Jade Alina.

Kuvaajana toimi valokuvaaja Ulla Hellstén.

Synnytyskertomus

Laskettu aikani oli alusta alkaen 06.01.2013. Muutama viikko ennen laskettua aikaa lääkärintarkastuksessa kuitenkin heräsi epäily, ettei pikkuneiti olekkaan oletetussa raivotarjonnassa ja itse olin ollut asiasta sitä mieltä jo kuukauden. Sain lähetteen Naistenklinikalle ultraan, missä varmistui perätila ja vauvan kääntämistäkin raivotarjontaan yritettiin -tuloksetta. Perätilasynnytyshän ei ole mahdottomuus, varsinkin kun minulle lupailtiin pienikokoista vauvaa ja lantiokin oli kuulemma ihanteellinen perätilasynnytykseen. Sain itse valita, haluanko lähteä synnyttämään perätilassa olevaa lasta vai haluanko sektion. Lääkäreiden todella kovasta alatiesynnytys painostuksesta huolimatta päädyin sektioon, sillä pelkäsin perätilasynnytykseen liittyviä riskejä liikaa. Suunniteltu sektio varattiin suoritettavaksi 07.01.2013. Kuitenkin lauantaiaamuna klo 7:30 rv 39+6 heräsin lapsivesien menoon ja tilasin ambulanssin. Perätilavauvan kanssa ennen synnytystä pitää viettää aikaa ainoastaan makuulteen ja neuvolassa saatujen ohjeiden mukaan omalla kyydillä sairaalaan ei saanut mennä.

Ambulanssi tuli puolen tunnin odottelun jälkeen ja Naistenklinikalla olin vähän ennen yheksää. Supistukset alkoivat heti sairaalaan päästyäni ja makoilin käyrillä muutaman tunnin, oli melko puuduttavaa kököttää samassa asennossa kokoajan. Supistukset voimistuivat aika vauhdikkaasti ja klo 11 tehdyssä tarkastuksessa olin jo 5cm auki ja kohdunkaulaa ei ollut jäljellä lainkaan. Tilanne eteni ensisynnyttäjäksi melko vauhdikkaasti ja sainkin tiedon, että klo 14 siirryttäisiin salin puolelle. Makoilin siihen saakka taas käyrillä ja kirosin kipeitä supistuksia.

Leikkaussaliin pääsin vähän ennen klo 14. Siellä mulle puettiin leikkausvaatteet päälle tukisukista lähtien. Käteen laitettiin tippa ja ties mitä muita piuhoja, sain happiviikset ja rintakehään sydämen lyöntejä tarkkailevat anturit. Epiduraalin ja spinaalin laitto oli yhtä tuskaa ja spinaali jouduttiin laittamaan kolmeen eri otteeseen, koska se meni aina väärin. Itse laitto ei niinkään sattunut, mutta kovat supistukset ja kyyryasento ei ollut kiva yhdistelmä. Puudutus alkoi vaikuttaa todella nopeasti ja toimenpide aloitettiin kello 14:20. Makoilin leikkauspöydällä ja eteen vedettiin verho. Oli todella hassun ja ilkeänkin tuntuista, kun tunsin kaiken kosketuksen vatsassa, mutta en lainkaan kipua. Toinen kätilöistä teki leikkausviillon ja repi haavaa auki, toinen runnoi masua miten sattuu. Pikkuneiti oli laskeutunut jo todella alas ja kätilöt saivat tehdä töitä saadakseen sen irti. Vauvan rääkäisy kuului jo ennen kuin se oli otettu edes ulos ja kätilöt nauroivatkin, että taitaa olla aika tulinen tyyppi, kun nyt jo hermostuu.

Pieni tyttö syntyi kello 14:25 ja näin siitä vain nopean vilauksen. Apgar pisteitä ensimmäisestä minuutista tuli 9. Tyttö pestiin ja sain hänet pieneksi hetkeksi syliin ennen masun kasaan ompelemista ja neiti jatkoi matkaa punnitukseen ja mittaukseen. Olin ihan kuutamolla koko tikkauksen ajan ja toimenpide oli kokonaisuudessaan klo 14:41 ohi. Leikkaussalista päädyin heräämöön odottelemaan, että jalat liikkuisivat taas, sillä leikkauksessa olin rinnoista alaspäin puudutettuna. Heräämössä vietin aikaa reilu tunnin ja sieltä pääsin osastolle lepäämään ja viettämään aikaa tyttäreni kanssa.

Osastolla sain pikkuneidin heti viereeni ja olin aivan myyty. Todella sievä palloposki, jolla oli vähän hiuksiakin päässä. Tytön syntymäpaino oli 3860g ja pituus 50cm. Leikkauksen jäljiltä olin aika väsynyt, mutta kipuja ei juurikaan ollut kovista särkylääkkeistä johtuen. Sängystä en saanut nousta lainkaan joten äitiyden ensimmäiset 1,5 vuorokautta meni makoillen ja hoitajat olivat vauvanhoidossa apuna.

Toisena sairaalapäivänä lääkärin avustuksella sain yrittää nousemista ylös ja se oli melko karmiva kokemus. Leikkaushaavaa särki ja ylösnoustessa silmissä sumenii ja olin pyörtyä, kun elimistö oli tottunut kaksi päivää olemaan makuuasennossa. Onnistuin nousemaan muutamaksi minuutiksi omille jaloille ja sen jälkeen oli pakko palata sänkyyn. Totuttelin pystyasentoon pikkuhiljaa säätelemällä sängynpäätyä ylöspäin ja se auttoi todella paljon. Samana päivänä illalla kävelin omin voimin suihkuun ja sain myös itse hoitaa vauvan vaipanvaihdotkin.

Kotiutumispäivä oli tiistai eli kolmas päivä leikkauksesta. Ihmettelin todella kovas päänsärkyä pystyasennossa oltaessa ja todettiin, että spinaalipuudutuksen tyriminen oli tehnyt selkäydinkanavaan reiän, josta tihkui selkäydinnestettä. Kotiutumista meinattiin lykätä vuorokaudella, mutta onneksi sain tiedon, että reikä paikkautuu ajan kanssa muutamassa päivässä ja se ei ole este kotiuttamiselle. Aamulla sekä minulla, että vauvalla oli lääkärintarkastus ja kaikki oli oikein mallikkaasti, joten saimme pakata kamat kasaan ja lähteä kotiin.

Kokemuksena sektio oli hyvä, vaikka pelkäsinkin sitä etukäteen. Toipuminen kaiken jälkeen oli todella nopeaa ja jo seuraavana päivänä kotiutumisesta lähdin koirien kanssa rauhalliselle kävelylle. Viikon kuluttua sain tikitkin pois ja mitään kipuja sen jälkeen ei ole ollut. Sektiosta muistuttaa bikinialueella oleva arpi, joka kuitenkin on todella siisti ja vuosien saatossa varmasti haalistuu jonkin verran.

4D-ultra

Ensimmäinen ultra totaalisen yllätysraskauden vuoksi oli raskaudenkeston arviointi ja siinä ohessa myös rakenneultra. Olin kuitenkin ultran aikana niin järkyttynyt ja hysteerinen, että kaikki oleelliset asiat menivät totaalisesti ohi. Lääkäri kyllä vakuutteli kaiken olevan normaalisti, mutta . halunnut ainuttakaan yllätystä enempää ja turvauduinkin maksulliseen 4D-ultraan.

Varasin ultran Lääkäriasema Femedasta Helsingistä. Ultra oli 25.99.2012 ja yksi elämäni upeimpia kokemuksia. Mieslääkäri Bruno Cacciatore oli todella mukava ja kertoi hyvin tarkasti kaiken, mitä ultrassa näkyi. Vaikka ultraus kesti vain 30 minuuttia, oli jokaikinen minuutti hintansa väärti. 4D-ultra antoi mahdollisuuden nähdä pienokaisen kasvonpiirteet todella tarkasti ja siellä se ipana rapsutteli varpailla otsaansa :D Samalla reissulla saimme myös tyttölupauksen.

Ultrasta saimme muistoksi ison nipun kuvia sekä dvd-levyn, missä näkyy kaikki ultrassa tutkitut asiat ja kuuluu sydänäänet! Voin lämpimästi suositella jokaiselle 4D-ultraa harkitsevalle, se on uskomaton kokemus ja siitä saa myös upeat muistot

Raskausaika

En kärsinyt minkäänlaisista raskausoireista alkuraskaudessa, mutta vaivoja tuli myöhemmin sitäkin enemmän. Olen aina ollut todella hoikka ja vauvamasu kirjaimellisesti pomppasi esiin joskus rv25 jälkeen. Mitään hillitöntä kumpua en onneksi joutunut kannattelemaan ja raskausarviltakin vältyin. Loppupeleissä masu tuntui kuitenkin omasta mielestä hyvinkin valtavalta ja muut tulevat äidit taas ihmettelivät sen pientä kokoa. 

Ensimmäisiin raskausvaivoihin kuului alhainen hemoglobiini ja siitä johtuva krapulainen, väsynyt ja voimaton olo. Hemoglobiini oli välillä reilusti alle 100 mutta säännöllisellä raudan syönnillä se pysyi 100-110 paikkeilla. Seuraavaksi kiusana olivat kivuliaat supistukset, jotka jatkuivat säännöllisesti viikoilta 25 aina viikoille 30 saakka. Supistusten takia jouduin Naistenklinikalle tarkkailuun, mutta mitään syytä niihin ei koskaan saatu selville. Toki ne säikäyttivät, kun tulivat hyvin säännöllisinä ja kivuliaina mutta ei ollut pelkoa, että vauva olisi lähtenyt ennen aikojaan syntymään. Lääkäri määräsi minut sängyn vangiksi, kunnes olo helpottuisi.

Kuvannut valokuvaaja Ulla Hellstén

Ja olohan helpottui. Säännölliset supistukset muuttuivat satunnaisiksi harjoitussupistuksiksi, jotka eivät haitanneet normaalia elämää. Kävin töissä, lenkkeilin ja puuhastelin samaan malliim, kuin ennenkin. Masun kasvaessa vanhat selkävaivat ilmoittivat olemassaolostaan ja välillä kävellessäni saattoivat jalat lähteä alta. Syyksi löytyi vatsan kasvusta johtuen puristuksiin jäänyt hermo ja jouduinkin sairaslomalle, joka jatkui aina äitiyslomaan saakka.

Loppuraskaus sujui kutakuinkin hyvin. Liikkuminen oli kivuista johtuen hieman haasteellista, mutta muuten jaksoin hyvin.  Muutama kuukausi ennen laskettua aikaa muutimme ja vauvantarvikkeetkin oli hommattu hyvissä ajoin. Mielestäni raskaus oli suhteellisen helppo, mutta tällä hetkellä en ikävöi vauvamasua ollenkaan. Suurin mielitekoni raskauden aikana oli puuro, sitä söin monta kertaa päivässä erilaisina versioina ja tänä päivänä ajatuskin puurosta etoo.

Mitä mielitekoja teillä on ollut raskausaikana? Mikä ruoka himotti, mikä taas ei?

Ensimmäinen postaus

Heippa!

Ajatus blogin kirjoittamisesta on pyörinyt päässä pitkään ja nyt uskaltauduin aloittamaan kirjoittelun. Täällä ruudun toisella puolella kaikkien tulevien kirjoitusten takana on 20-vuotias äiti ja blogin pääaiheena onkin lapsiperheen elämä, vaikka välillä varmasti eksytään aiheesta ja uppoudutaan muihinkin juttuihin.

Mistä kaikki sai alkunsa?

Minulla on 05.01.2013 syntynyt tytär, joka ilmoitti tulostaan vasta puolessa välissä raskautta. Raskaus ei ollut suunniteltu enkä kärsinyt lainkaan tyypillisistä raskausoireista, joten kaikki tulikin todellisena yllätyksenä. En osannut lainkaan arvioida raskauden kestoa, olinhan syönyt pillereitä tunnollisesti monta vuotta ja kuukautisetkin tulivat normaalisti. Töissä kaverini huomautti, että näytän hieman turvonneelta ja valittelinkin, että menkat ovat pari päivää myöhässä ja sen takia vähän pöhöttää. "Ootko varma ettet oo raskaana?", tottakai mä olin varma mutta kävin kuitenkin työpäivän päätteeksi ostamassa testin -ihan vaan saadakseni mielenrauhan. Testi näyttikin järkytyksekseni kahta viivaa. Itkin, huusin, kirosin ja raivosin. Seuraavana päivänä soitin neuvolaan ja itku kurkussa selitin tilanteen ja kysyin, että mitä mun pitää tehdä. Sain lähetteen raskauden keston arviointiin seuraavalle viikolle ja odottaminen oli tuskaa.

21.08.2012 koitti päivä, kun ajoin kesken työpäivän Hyvinkään sairaalalle. Alkuraskauden ensimmäinen ultra tapahtuu kuulemma alateitse ja en koskaan unohda lääkärin hämmästynyttä ilmettä ja sanoja: "Tää on niin iso, että pitää ultrata vatsan päältä." Siis mitenniin on iso? Ja minkä vatsan, eihän mulla edes ole mitään vauvamahaa? Pidättelin itkua ja makasin täristen paikoillani, kun lääkäri ultrasi ja mittaili. "Olet arvion mukaan puolessa välissä raskautta, viikolla 20+1. Laskettu aika on 06.01.2013.” Purskahdin itkuun enkä sanonut mitään. "Vauva voi kuitenkin hyvin, sillä on normaalit raajat ja sydän lyö hienosti", lääkäri jatkoi. "Näillä viikoilla abortti ei enää ole mahdollista, mutta adoptio ei ole poissuljettu vaihtoehto, jos et ole valmis äidiksi." Tuntui, että elämäni romahti jalkojen alta totaalisesti.

Ajoin Hyvinkäältä itkien kotiin. Kotona itkin, itkin ja itkin vielä vähän lisää. Mitä mä nyt teen? Miten me pärjätään vauvan kanssa? Halusin unohtaa koko asian ja olla miettimättä mitään etukäteen. Viikon päästä ultrasta pieni ihmisen alku tömisteli vatsassa ensimmäisen kerran ja silloin taisin ensimmäistä kertaa kunnolla sisäistää asian: mä todellakin olin raskaana ja musta oli tulossa äiti. 

Lapsen tuleva isä eli entinen kihlattuni ja avopuoliso ei ollut iloinen kuullessaan raskaudesta. Alkujärkytyksestä toipuminen vei meidän molempien kohdalla oman aikansa, isällä vähän pidempään. Kaikki sukulaiset ja ystävät olivat todella yllättyneitä uutisista mutta samalla myös iloisia. Sukuun tulisi ensimmäinen lapsenlapsi ja ensimmäinen lapsenlapsenlapsi. Tukiverkosto auttoi jaksamaan vaikeiden hetkien läpi ja tällä hetkellä olen onnellinen ja ylpeä äiti!

Tyttäreni Jade täyttää pian 7kk. Aika on mennyt todella nopeasti ja välillä sitä miettii, että osaako näistä hetkistä nauttia tarpeeksi? Jaden syntymän jälkeen elämä on ollut täynnä ylä- ja alamäkiä, mutta koen kaiken vahvistaneen minua ihmisenä, sekä tottakai äitinä. 

Koitan pläjäyttää blogiin postaukset raskausajasta ja synnytyksestä, sekä näistä menneistä kuukausista, jotta pääsen aloittamaan katsauksen nykytilanteeseen. Tervetuloa seuraamaan elämäämme,!